Jos pitäisi kulkea loppuelämä samoissa kengissä, valitsisin prätkäsaappaat. Tämä ei taida tulla yllätyksenä kenellekään. Olen saapastellut niillä kolme talvea eikä rakkaudellani tunnu olevan mitään rajaa - en malta jättää niitä kaappiin edes kesän ajaksi, vaan kiskon ne paljaisiin jalkoihin (enkä ole muuten ainoa). Prätkäsaappaat ovat rennot mutta rokit: ne eivät tee itsestään numeroa, ne vain ovat ja antavat alleviivaamattomalla karismallaan potkua vaatekaappini yksinkertaisimmillekin tunikakokoonpanoille. Ne ovat maailman mukavimmat jalassa, selviävät mistä tahansa säästä ja mitä enemmän ne kuluvat ja kolhiintuvat, sen paremmalta ne näyttävät. Jos on laiska renttutyttö joka ei halua tinkiä käytännöllisyydestä sen enempää kuin tyylistä, ei ole olemassa mitään parempaa.

Vaikka rakkauteni on ikuinen, lempikenkäni eivät valitettavasti ole: olen rakastanut Rizzosta aikoinaan hankkimani prätkäsaappaani lähes puhki. Kohtasin tuskallisen todellisuuden eilen kello kuusi aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä, juuri sen jälkeen kun olin jälleen kerran laiskana päättänyt selvitä matkasta yhdellä kenkäparilla - ja valinnut jälleen kerran mukaan nuo rakastetuimmat, käytetyimmät ja kaikkiin vaatteisiini sopivat jokapaikansaappaat. Havahduin ensin siihen, että toinen saappani on edestä puoliksi irti pohjastaan, tarkempi tarkastelu paljasti että molempien kenkien korkolaput ovat lahonneet kappaleiksi ja niiden alta paistavat tuhot saisivat suutarin kyyneliin. Dammit.

Jos saappaani suinkin selviävät Lontoosta kotiin yhtenä (tai siis kahtena) kappaleena, kiikutan ne samantien suutarin hellään huomaan. Niiden paksu nahka on onneksi hyvässä kunnossa, yhteinen taipaleemme siis jatkuu jos vaan pohjat saa paikattua. Olen alkanut kuitenkin varustautua henkisesti siihen, että ne eivät kävele kanssani hautaan saakka ja kartoittaa tarjontaa seuraajien toivossa. Kenkien elinikä myös pitenisi, jos niitä vaihtelisi eikä käyttäisi joka päivä samoja. Sen ei luulisi olevan ongelma naiselle, joka omistaa viisikymmentä paria kenkiä - mutta ilmeisesti viidenneksen niistä kannattaisi olla täsmälleen identtisiä, lyhytvartisia prätkäsaappaita..

Houkuttelevin vaihtoehto tähän mennessä on Salaisesta Agentista löytyneet Undergroundin saappaat, joita sovittelin tovi sitten. En ole vakuuttunut niiden nupukkimaisen pehmeän nahan säänkestävyydestä, mutta olen täysin rakastunut niiden käsittämättömään keveyteen ja rennosti valuviin varsiin. Pienet koot ovat tietysti tilapäisesti loppu, joten päätöksellä ei ole kiire. Agentissa on muuten kevyesti parhaat kuvaustekstit - osa putiikin saappaista ovat käytettyjä armeijakenkiä, osa on uutta tavaraa kuten nämä: "Tuote on uusi. Tuote on järkyttävän magee."



Kun kerran Lontoossa ollaan täytynee pitää silmät auki armeijatakin lisäksi myös prätkäsaappaiden varalta, Camdenissa lienee useampikin putiikki joista voi löytyä varteenotettavia vaihtoehtoja. Ja voi miksi Vagabondin kesämallistosta ei löydy prätkäsaappaita??? Vanhojen, paljon rakastettujen Ultima-saappaideni pohjat ovat kyllä ehjät, mutta nekin ovat alkaneet koetella kestävyytensä rajoja.

Prätkäsaapasvalikoiman kartoittamisen ohella korkeassa kurssissa juuri nyt: kenkien säännöllinen huoltaminen, myös niiden jotka näyttävät hyvältä kolhittuina ja potkittuina.

Näin fiksuna ja filmaattisena suomalainen edustuksenne maailmalla on menossa bloggareiden paneelikeskusteluun. Silmälasit, tuo kaikkien aikojen älykköasuste! Pakollinen silloin kun siristelystä ei lohkea irtopisteitä.



Silmälasien lisäksi yllä aikuistunika (jota en ole vielä ehtinyt esitellä teille), nahkaleggingsit ja liitoksistaan ratkeilevat prätkäsaappaat. Näytän punkkarilta kaikkien jakkupukuisten keskellä.

Sosiaaliseen mediaan keskittynyt digitaalisen median seminaari on muuten maailman ainoa paikka, jossa kannattaa kertoa olevansa tyylibloggari, jos haluaa tehdä vaikutuksen.

Suurin osa muotibloggareista suuntaa matkoillaan parhaiden shoppailuapajien perään ja palaa ylpeinä kassit täynnä aarteita, joita ei saa Suomesta. Tunnustan, että olen surkea koluamaan kauppoja ulkomailla. Kävin Lontoossa viimeksi kaksi vuotta sitten ja ostin koko viikon aikana yhdet kengät, shoppailijoiden mekasta Bangkokista hankin reilu vuosi sitten pari bändipaitaa, huivin ja pari pennin maksanutta niittiranneketta, joiden yhteishinta oli kymppi. Toisinaan mitään kiinnostavaa ei yrityksistä huolimatta osu vastaan, toisilla reissuilla keskityn suosiolla muihin asioihin - sillä edellisellä Lontoon reissulla ehdittiin kyllä koluta läpi kaikki Sohon levykaupat, baarit ja ravintolat.. Tukholmasta teen eniten löytöjä, Södermalmista löytyy omaan makuuni sopivia putiikkeja ja sinne suuntautuvat matkat ovat usein kauppakierrokselle pyhitettyjä pikavisiittejä.

En ajatellut kuluttaa näitäkään harvoja päiviä Lontoossa kierrellen kaupoissa, mutta muutamaan putiikkiin on sentään kurkistettava. Haussa tositarkoituksella: kevätkeleihin sopiva armeijatakki. Olen menettänyt jo mielenkiintoni talvitakin metsästykseen, talvi alkaa vihdoin näyttää lupaavia loppumisen merkkejä eikä Fjällrävenin parkoista löytynyt enää mistään pieniä kokoja. Lämpöiselle välikausitakille sen sijaan olisi tilausta, rennon ja kauniisti haalistuneen armeijanvihreän muodossa olkoon se sitten parka, sotilastakki tai militanttihenkinen jakku. Alinta kuvaa koristavasta Celinen takista kirjoitti myös Anna-Kaari eikä ihme, vajaamittaiset hihat ja peltipaidan lailla laskeutuva laatikkomainen malli tekevät klassisesta armeijaparkasta tuoreen. En sylkisi klassikoidenkaan suuntaan, jos muut vaatimukset täyttyvät: harmaaseen taittava haalistunut sävy, pehmeäksi hiutunut materiaali ja ryhdikäs hartialinja.



Pikaisella virtuaalisilmäyksellä osui vastaan vain lyhyitä, melko tyköistuvia vaihtoehtoja. Topshopista löytyy useampikin tuntomerkkejä vastaava lyhyt parka, joista paras on tietysti myyty loppuun jo kauan sitten (jätin yleisestä armeliaisuudesta julkaisematta sen kuvan, etten aiheuttaisi tarpeetonta kärsimystä). Tyylitellyn militanttitakin suurin ja kaunein on tietenkin Balmainin, edullisemmat merkit lienevät jo tehneet oman versionsa, jos ei halua sijoittaa takkiin omakotitalon käsirahan verran. Jos viivytään hetken kotimaan kamaralla, Salaisesta Agentista löytyy vintagekenttätakki, jonka kuudenkympin hinta ei räjäytä budjettia. Hmm.



Lyhyttä takkia tulisi käytettyä läpi kesän, rennosti niskaan heitettynä ja auki jätettynä. Toisaalta kaipaisin enemmän jotain pidempää, väljempää ja viileämmille keleille sopivaa, jonka alle mahtuisi jättiläismäinen villapaita - ja joka ei näyttäisi pillifarkkuihin ja Converseihin yhdistettynä teiniltä. Anorakkimallista parkaa en kuitenkaan tahdo, sieluni huutaa sotilaallista ryhtiä ja napakkaa leikkausta. Olisiko vastaus tähänkin ongelmaan lapsuuteni rakkaus, teinivuosieni pakkomielle Fjällräven? Kartoitus jatkuu, palataan aiheeseen.

Kolahtaako teille, arvon lukijat?

Kuvat Garance Doré, Elenita, Salainen Agentti, Net-A-Porter & Topshop

Hei rakkaat! Olen, eh, unohtanut työkaaokseni keskellä kertoa teille pienen asian: lähden huomisaamuna loppuviikoksi Lontooseen.Tai itseasiassa kolmen tunnin päästä, lento lähtee aamuvarhaisella enkä ole vielä pakannut. Viime tingan paniikki on luova tila - kahmaistaan lepakkotuolista kasa mustia vaatteita, nakataan ne kassiin ja toivotaan parasta. Arelalizzan huivi on kyllä laitettu jo valmiiksi takin viereen (ihan kuin en erottaisi sitä mustien ja harmaiden huivieni merestä). Hämärtyvässä asunnossa otetut kuvat eivät ole edukseen, mutta olen omaksikin hämmennyksekseni yllättynyt siitä, kuinka paljon se tuo valoa olemukseeni. (Tästä ei kylläkään pidä päätellä, että värit olisivat tekemässä sen suurempaa vallankumousta vaatekaapissani.)





Lontoossa on tiedossa on vähän töitä, loput huvia: torstai ja perjantai kuluvat Hill & Knowltonin Lontoon toimiston järjestämässä digitaalisen median seminaarissa, viikonlopun loikoilen hyvän ystävän seurassa. Elämänkumppanini herra MacBook lähtee mukaan, joten palataan langoille toivoakseni jo huomisen mittaan! Tai siis tänään. Aikatauluni ovat olleet toivottomat koko viikon, ilmeisesti on lähdettävä Lontooseen saakka nukkumaan.. Huokaus.

Mutta kyllä tämä tästä, ulkona tuoksuu jo kevät! Odotan toiveikkaasti, että lumi on sulanut ja lehdet vihertävät puissa kun palaan maanantaina.

Suokaa anteeksi, tiedän että olen ajatellut viime päivinä musiikkia paljon enemmän kuin muotia, mutta on aivan pakko kertoa, että kevään kaunein kappale on tehty jo. Foalsin Spanish Sahara on ensimmäinen sinkku brittiyhtyeen toukokuussa julkaistavalta albumilta Total Life Forever. Lähes seitsemänminuuttinen kappale ei ole ehkä sinkkuvalinnoista kaupallisimmasta päästä - hyvä niin.



Jos kappale kolahtaa, rekisteröidy Foalsin sivuille - saat paluupostissa ilmaiseksi remix-version biisistä. En ole itse vielä uskaltanut, pelkään että se rikkoo alkuperäiskappaleen koko päivän ylle langettaman onnellisen lumouksen, jonka vallassa olen ajatellut viettää koko tulevan kevään.

Seuraavaksi luvassa tyyliasiaa.