Mums mums i Stockholm

27.9.2010 13:12Hanna Jensen

Tuli käytyä rehellisellä ruotsinristeilyllä ja ruokamatkalla - ilman kameraa. Kuvasin siis silmilläni ja kuten viisas opettaja on sanonut, jokainen silmänisku on klikkaus ja kuvaus aivojen kovalevylle.

Parasta ruokaa siljalaivalla oli äyriäisvati Happy Lobster -ravintolassa. Tukholmassa kalateema jatkui, ja voisin lämpimästi suositella Söderissä Medborgarplatsenin Söderhallenissa eli Södermalmin hallissa olevaa Melanders fisk -ravintolaa. Saimme aivan jumalaista, intialaista katkarapukastiketta ja toisella lautasella halstrattua kuhaa, rapeiksi paistettuja kantarelleja ja ihanaa vihreää salaattia. Melandersista oli lyhyt matka kohti Cajsa Warg -ruokakauppaa, joka on vähän kuin Ruohonjuuri mutta lähes pelkästään ruokaan painottunut ja eksklusiivisempi. Sisustus oli rustiikkinen, valaistus hämärä ja tunnelmallinen, ja ikkunassa oli yksi pöytä yhdelle kahvinjuojalle.

cajsa-warg

Jos asuisin Söderissä, hakisin leipäni Cajsa Wargista (kuva Day in Stockholm).

vassa-eggen

Lauantain illallinen tuli syötyä Steakhouse Vassa Eggen -ravintolassa (kuva Nöjesguiden Sverige) - ja pääsimme keittiöön syömään, ns. chef's table -kattaukseen (kun muuten taisi olla niin täyttä). Ruoka oli käsittämättömän hyvää. Söimme pork ribsejä, lammasta ja alkupalaksi kateenkorvaa. Keittiössä syödessä oli hauska huomata, miten taidokkaasti keittiöprosessi toimi, eikä kukaan huutanut kuten Gordon Ramsay. Suosittelen ravintolaa lämpimästi.

Iso juttu taitaa muuten olla paremmissa, pohjoismaisissa ravintoloissa se, että leivät, juustot ja voi tarjoillaan joko ison puupalan tai puisen levyn päällä tai sitten isolla kivellä.

Nyt mennään terveellisellä linjalla ja syödään gourmet-puuroa aamiaiseksi tai lounaaksi. Ihastuin jyväpuuroon uusimmassa Oprah-lehdessä ja valmistin sitä heti: mausteet ovat herkulliset. Sekoitin omaan puurooni myös chia-siemeniä, joita ei kannata liottaa vaan lisätä sellaisenaan vasta loppuvaiheessa, koska ne harmaantuvat hajotessaan ja tekevät puurosta, noh, hiukan epäesteettisen näköisen.

Aion kokeilla tätä puuroa syksyn mittaan manteliriisimaidon lisäksi vaniljalla maustetun soijamaidon kanssa ja varmaan myös suklaakauramaidon kera. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

img_0979

Chai-mausteinen jyväpuuro 2,5 dl erilaisia jyviä, siemeniä ja hiutaleita: spelttiä, kvinoaa, ohrahelmiä, pellavansiemeniä jne. 1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä 1 kanelitanko 6 kokonaisen kardemumman siemenet tai 0,5 tl rouhittua kardemummaa 1/4 tl rouhittua mustapippuria 1/4 tl merisuolaa Tarjoiluun: manteliriisimaitoa tai soijamaitoa, rouhittuja manteleita, intiaanisokeria, tuoreita tai kuivattuja hedelmiä

Kiehauta kattilassa 6 dl vettä. Poista kattila liedeltä. Lisää veteen jyvät, inkivääri, kaneli, kardemumma, pippuri ja suola. Laita kansi päälle ja anna imeytyä vähintään kaksi tuntia, mieluummin yön yli. Laita kattila liedelle, nosta kiehumispisteeseen, alenna sitten lämpö alhaiselle tasolle ja hämmentele noin 15 minuuttia. Poista kanelitanko. Tarjoile puuro manteliriisimaidon, rouhittujen manteleiden, intiaanisokerin ja marjojen kera. Annoksesta riittää neljälle.

img_0974

Lähellä-deli Kauniaisissa

23.9.2010 08:55

Kauniainen, hoi! Kauniaisten ostoskeskukseen on tullut Lähellä-niminen deli, joka avasi ovensa eilen. Satuin paikalle viisi minuuttia sulkemisen jälkeen mutta tungin tietenkin sisään ihastelemaan paikkaa - ilman kameraa. Luottakaamme nyt sanan voimaan, kun paikan nettisivutkaan eivät ole vielä auenneet. Delin puiset, pastellinväriset tuolit oli toinen omistajista löytänyt vanhasta kansakoulusta. Puiset, valkoiset pöydät olivat tanakan näköistä tekoa. Kahvilan yhtä seinää pitkin kulki senkki, jota lämmitti räsymatto. Senkin vieressä oli valkoinen talonpoikaispiironki, jonka päällä oli vaaleanpunaisia hortensioita. Lamput oli tehty vanhoista, keltaisista kahvikupeista. Valaistus oli kaunis, puupinnat tekivät paikasta kotoisan tuntuisen: tarjolla oli ollut suussa sulavia korvapuustejakin.

Tuliko tässä kerrotuksi, että oli niin nättiä, niin nättiä?

Deli panostaa lähiruokaan, luomuun ja kotona tehdyn kaltaisiin herkkuihin. Tällä hetkellä Kauniaisten ostarilla ei ole ollut yhtään kahvipaikkaa. Lähellä-deli tuli tanskalaisen voileipäkahvilan paikalle. Ymmärtääkseni Delissä on myös mahdollisuus lounastaa.

Lähellä Deli-on oheisen kuvan "metallinvärisen" talon keskellä.

grani-ostoskeskus

Kuva: NCC

Olen tehnyt ruokaa Hans Välimäen uudesta keittokirjasta ja olen tyytyväinen sen antiin. Toissa päivänä valmistin siitä pitkästä aikaa Nizzan salaatin ja muistutin itselleni, että talvi ei ole vielä täällä: syö, rakenna, nauti, kasaile salaatteja!

Eilen sitten heittelin kasaan salaatin, johon tuli vuonankaalia, rucolaa, pinaatinlehtiä, raejuustoa, punasipulia, parmesaanilastuja ja erilaisia siemeniä. Laitoin salaattiin Välimäen Nizzan salaatille tekemän, yksinkertaisen kastikkeen, joka toimii minkä tahansa salaatin kanssa. Kotona pitää aina olla sitruunoita pelkästään tämän salaattikastikkeen takia.

img_0969

Nizzan salaatin salaattikastike 1 valkosipulinkynsi murskattuna 1/2 dl oliiviöljyä 3 rkl sitruunan mehua suolaa mustapippuria

img_0970

Amerikkalaiset browniet

21.9.2010 19:40

Suklaateema jatkuu (vaikka en ollut sellaista suunnitellutkaan)! Kuinka monta kertaa olet syönyt, saanut tai ostanut "brownieja" vain todetaksesi, että suussasi on oikeasti ihan hyvä, suomalaista suklaakakkua vaan ei aitoa browniea? Brownien pitää olla hiukan sitkeä, pinnaltaan melkein haljennut. Sen ei kuulu olla kuohkea ja ilmava. Tämän reseptin olen saanut amerikkalaiselta, Suomessa asuvalta ystävältäni. Hän on sanonut, että browniet pitää ottaa uunista pois oikeastaan ennen kuin ne ovat valmiit, niin koostumuksesta tulee oikea. Meidän uunissamme oikea aika on 27 minuuttia.

img_0965

Amerikkalaiset browniet 3 dl vehnäjauhoja 0,7 tl leivinjauhetta 1 tl vanilliinisokeria 125 g voita 0,5 dl kaakojauhetta 3 munaa ripaus suolaa 4 dl sokeria (90 g hasselpähkinöitä)

Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri kulhoon. Sulata voi ja sekoita voin sekaan kaakaojauhe. Jäähdytä hieman. Vatkaa munia ja suolaa ensin hieman, lisää sitten sokeri ja vatkaa kestäväksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki ainekset varovasti yhteen. Lisää viimeiseksi - halutessasi - rouhitut pähkinät. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

img_0968

Beef Börek on ilmeisesti alkujaan turkkilainen herkku. Nyyttien rakentaminen vaatii hiukan hermoja tällaiselta nopearytmiseltä ihmiseltä kuin minä, mutta olen kouliintunut. Kun maustat jauhelihaseosta, lisää mausteita vähitellen: kaikki eivät pidä näin suuresta määrästä maustepippuria (minä pidän) - ja suolaakin on pari kertaa lipsahtanut vähän liikaa. Olut käy mainiosti juomaksi näille nyyteille ja varmista, että pöydässä on myös jotain raikasta, kuten vihanneksia, kermaviilidippiä tai salaattia.

Jotkut tekevät Beef Börekinsa isolle pellille, jolloin ei tarvitse askarrella nyyttejä. Nyttejä on silti hauskempi syödä. Ja kun villiinnyt beef börekin tekijänä, voit lisätä väliin myös fetaa tai juustoa tai mitä ikinä keksit.

beef-borek

Beef börek

oliiviöljyä paistamiseen 500 g luomujauhelihaa 1 sipuli silpuksi hakattuna 1 nippu persiljaa pieneksi hakattuna 1,5-2 rkl maustepippuria 1 rkl mustapippuria suolaa nippu tuoretta korianteria

filotaikinapakkaus sulatettua voita voiteluun

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuumenna oliiviöljy kasarissa ja lisää joukkoon sipulimurska. Kuullota, kunnes sipuli on läpinäkyvää. Lisää joukkoon jauheliha ja murustele sitä samalla kun paistat. Lisää mausteet. Älä anna jauhelihan kuivua paistinpannulla. Viilennä jauheliha täysin. Avaa filotaikinapakkaus ja aseta yksi (ohut) taikinalevy leikkuulaudalle. Jos se on liian leveä, voit leikata levyn pituussuunnassa kahtia. Voitele voilla. Lisää hiukan alle desi jauhleihaseosta filotaikinalevyn alaerunaan ja ala taitella sitä nyytiksi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan (nyytin muoto on vapaavalintainen). Voitele vielä valmista nyyttiä voilla. Jatka näin, kunnes jauhelihaseos on käytetty. Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes nyytit ovat saaneet kauniin värin.

Huom! Filotaikina kuivuu helposti, joten voit peittää ne muovikelmulla ja kostutetulla pyyhkeellä sillä aikaa kun rakennat nyyttejä. Filotaikina "käyttäytyy" parhaiten ruuanlaitossa, kun se on huoneenlämpöinen kun aloitat.

Kuva: robertscatering.com

Ihana inkiväärilatte

14.9.2010 20:17

Syksyn sateiden keskellä alkoi tehdä mieli inkiväärilattea, joka on sukua chai lattelle. Voilá! ginger-latte

Inkiväärilatte

1 kolmen sentin kanelitanko 1 tl kardemummapalkoa 3 neilikkaa 3 kokonaista pippuria 1/4 tl fenkolin siemeniä 4 kokonaista maustepippuria 2,5 dl vettä 5 dl maitoa 1 tl raastettua inkivääriä 2-3 tl sokeria 2 rkl Darjeeling-teelehtiä pieni loraus vaniljauutetta hyppysellinen raastettua muskottipähkinää juoman koristeeksi

Murskaa kanelitanko, kardemumma, neilikat, peppercorns, fenkolinsiemenet ja maustepippuri joko morttelissa tai vanhassa kahvimyllyssä. Paahda kasarissa noin kaksi minuuttia, kasaria välillä heilutellen. Kaada vesi mausteiden päälle ja laske lämpötila miedoksi. Lisää maito, sokeri, inkivääri, vaniljauute ja teelehdet. Sekoita. Laita kansi päällä ja anna muhia noin 8 minuuttia, välillä sekoitellen. Ota lämpö pois ja anna vielä muhia 5 minuuttia. Siivilöi ennen juomista ja koristele raastetulla muskottikukalla.

Kuva: Foodnetwork

Syntisen hyviä herkkuja

13.9.2010 21:31

img_0758

Kaupasta löytyi pussillinen juureksista ja vihanneksista tehtyjä lastuja, jotka ovat vegaaneille sopivia, gluteenittomia, lisäaineettomia, herkullisen makusia ja terveellisen tuntuisia. Mutta voivatko ne olla? Kurkatkaa itse.

Pidän pussista, jonka sisältöön kuuluu vain viisi asiaa, yksinkertaisesti: palsternakkaa, punajuurta, porkkanaa, auringonkukkaöljyä ja merisuolaa. Lisää tällaista.

img_0759

img_0943

Selailin keittiömestari Hans Välimäen uutta keittokirjaa, Ruokaa Ranskasta (WSOY). Kotikokkina ilahduin siitä, että kirjasta on jätetty pois tyypilliset, Ranskaan liitettävät hienoudet kuten tryffeli, ankanmaksa, kaviaari tai hummeri. Ranskalainen ruoka tupataan esittää usein luksuksena, mikä on huvittavaa siitä vinkkelistä, että tutkimusten mukaan pariisilaisetkin syövät illalliseksi yhä useammin jugurttia.

Välimäen ranskalainen keittokirja ei sinänsä tuo mitään uutta, ja mietinkin hetken, saisiko reseptit haettua nopeasti netistäkin (esim. etanat burgundilaiseen tapaan, maalaispatee, lämmin vuohenjuustosalaatti, nizzansalaatti tai purjo-perunakeitto) mutta sitten tajusin, että jos pitää ranskalaisesta laadukkaasta ja konstailemattomasta keittiöstä ja haluaa takuureseptit, tässä ne ovat yksien kansien välissä ja tyylikkäästi ovatkin.

Reseptit ovat sopivan lyhyet, kuvat informatiiviset ja kauniit (asialla Olivian ruokajuttujen taitava kuvaaja Sami Repo) ja teos muutenkin helppo napata hyppysiin. Aion aloittaa kokeilun tekemällä siiderissä haudutettua kananpoikaa. Myös tomaattinen kalakeitto kiinnostaa kovasti. Ja ihan klassinen sunnuntaipata eli pot-au-feu.

img_09421

Perustelen heti, miksi keksien nimi on englanniksi. Triplasuklaan olisi vielä voinut kääntää, mutta yhdyssana vesittää sitä tosiasiaa, että näihin kekseihin tulee suklaata kolmessa eri muodossa. Ne ovat siis niin amerikkalaisia kuin keksit voivat olla. Ja chocolate chip on käsite, jota suklaahippu tai suklaapisara ei korvaa. Jokainen keksiköön oman nimen näille kekseille, jotka omassa keittiössäni ovat toistaiseksi suklaakeksien voittajat.

Kuten kohta huomaatte, resepti on hankala kääntää cup-mitasta desilitroihin. Siksi olen jättänyt alkuperäisen cup-mitan ohjeen, koska luulen, että aika monella ruokablogin lukijalla on nykyään jo cup-mitta keittiössä. Mutta ohessa on myös arvioni siitä, mitä cup-mitta "plus pari teelusikallista" olisi desilitroissa.

Pitemmittä puheitta: tämän suklaisemmiksi eivät keksit tule.

img_0961

Triple chocolate chip cookies

5 dl tummaa suklaata paloiteltuna 1/2 cup + 2 tl vehnäjauhoja (1,25 dl + 2 tl) 3 rkl kaakaojauhetta 1/4 tl leivinjauhetta 1/4 tl suolaa 1 cup + 1 rkl sokeria (2,5 dl + 1 rkl) 5 rkl huoneenlämpöistä voita (mielellään suolatonta) 3 isoa kananmunaa 1 1/2 tl vaniljauutetta 2,5 dl suklaapisaroita tai pieneksi hakattua, tummaa suklaata

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa kaksi uunipeltiä leivinpaperilla. Sulata tumma suklaa vesihauteessa (kuumaa kestävässä kulhossa) pehmeäksi ja siirrä sitten sivuun viilentymään. Siivilöi jauho, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola taikinakulhoon. Sekoita sähkövatkaajalla toisessa kulhossa voi ja sokeri muruseokseksi. Lisää muruseokseen munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Jatka sähkövatkaimella vatkaamista, kunnes seos on kevyen kermainen, noin 5 minuutin ajan. Lisää seokseen hiukan viilentynyt suklaa ja vaniljauute. Sekoita joukkoon kuivat ainekset ja lopuksi suklaapisarat. Laita leivinpaperille noin puolen desilitran kokoisia taikinakekoja muutaman sentin välein. Paista keksejä noin 14-16 minuuttia. Silloin keksien pinta halkeilee mutta ne eivät ole vielä kovia. Anna keksien viiletä täysin leivinpaperilla. Keksit voi myös pakastaa. img_0957

Reseptin antoi Utahista Nina Cox, kiitos Ninalle.