Jensenin kiusaus -ruokablogi loppuu tähän postaukseen: menen vähän yli vuodeksi toiseen lehteen töihin. Olen ollut Olivian matkassa sen syntymästä asti, joten haikeutta näihin lähtöhaleihin sisältyy suuresti. Viimeinen postaukseni ei ole resepti vaan kymmenen ajatustani ruuasta ja sen valmistamisesta. Ne kuuluvat näin:

1. En ole valmis juoksemaan hyvän ruuan perässä erikoiskaupasta toiseen. Tavallisesta, hyvästä lähikaupasta pitäisi löytyä laadukkaan ruuanlaiton perusraaka-aineet. Onneksi on myös netti.

2. Ruuanlaitto ei ole minulle intohimo. Pidän hyvästä ruuasta ja teen mieluummin itse ruokaa kuin söisin valmisruokaa, mutta syynä on maku, ei se, että haluaisin seistä keittiössä tunnista toiseen. Maku menee minun keittiössäni kaiken, usein myös terveellisyyden edelle.

3. Kaikki E:t eivät ole epäterveellisiä. Silti olen päättänyt syödä suhteellisen luonnollista ruokaa, jossa on vähän lisäaineita. Saan siitä hyvän mielen, se riittää perusteluksi. Mielessäni ovat myös erään taksikuskin sanat: Onko kukaan tutkinut, miten eri lisäaineet yhdessä vaikuttavat ihmisen kehoon?

4. Pidän silti erittäin paljon salt&vinegar-sipseistä ja pitsasta. Joskus syön myös mielelläni Big Macin, juon light-Cokiksen sitruunalla ja vetäisen kolme isoa, amerikkalaisesta cake mix -pakkauksesta tehtyä browniea. Olen kuitenkin huomannut, että näiden herkkujen himo ja tyydytys laimenee vuosi vuodelta.

5. Kuka tahansa voi oppia hyväksi ruuanlaittajaksi. Teen ruokaa itse lähes aina reseptistä. Maustamisen taito paranee kokemuksen myötä, samoin taikinoiden käsittely ja reseptien tulkintakyky, mutta perusruokia pystyy tekemään taitavasti kuka tahansa.

6. En yllättyisi, jos olisin vielä jossain elämänvaiheessani vegaani.

7. Ruuanlaittoon liitetään usein ajatus siitä, että vieraita on syömässä paljon ja koti on täynnä ihmisiä. Teen mieluiten ruokaa 4-6:lle. Silloin pystyy vielä keskustelemaan hyvin ruokapöydässä.

8. Säästän mielelläni ihan mistä tahansa muusta kuin ruuasta.

9. Arvostan kovasti sellaisia, taitavia ruuanlaittajia, joilla ei ole taputtavaa yleisöä ympärillä ja jotka eivät kerro ruokaan liittyviä sankaritarinoita itsestään. Moni perheenäiti on sellainen.

10. Miksi niin usein sanotaan, että parisuhteessa jompi kumpi on se, joka "meillä tekee ruuat". Eikös se voisi olla molempien homma. On kiva myös istua valmiiseen pöytään.

Kiitän teitä lukijoita koko sydämestäni tästä vuodesta (erikoisterkut "assistentilleni" Juusolle...). Menkää nyt lukemaan Kirjasieppoa, Henkarikohtaista tai Paras aika vuodesta....

Hyvää ruokahalua jatkossakin, Hanna

Jos olet päässyt tunnolliseen Kolme Kertaa Kalaa -viikossa elämäntapaan, saatat kaivata uutta kastiketta uunissa käyneen lohipalasi päälle. Tässä se tulee. Kaprikset ja sitruuna sopivat erinomaisesti yhteen, ja kalan voi heittää uuniin kypsymään lähes sellaisenaan.

Sitruuna-kapriskastike kalalle

1/2 iso sitruuna tai kokonainen pieni sitruuna 2 tl hyvää oliiviöljyä 1 valkosipulin kynsi puristettuna 0,8 dl kalalientä (tai kanalientä) 1 rkl pieniä kapriksia 2 rkl voita 1 rkl persiljaa hiukan murskattuna hyvää sormisuolaa vastarouhittua musta- tai valkopippuria

Poista sitruunasta terävällä veitsellä kuori ja valkoinen osa hedelmän pinnasta. Puolita hedelmäliha kahteen osaan ja purista sitruunanmehu kulhoon. Säästä "jäännökset" ja leikkaa ne rouheasti pieniksi kuutioiksi. Kuumenna oliviiöljy kattilassa tai kasarissa ja lisää sen sekaan valkosipulinmurska. Paista hetken aikaa mutta älä annan valkosipulin ruskistua. Lisää joukkoon kalaliemi ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää sitruunanpalaset ja sitruunanmehu, kaprikset ja voi. Heiluttele pannua ja sekoita kastiketta, kunnes voi on sulanut. Mausta suolalla ja halutessasi pippurilla. Kaada kalan päälle ja ripottele persiljaa koristeeksi.

Kuva: Freerecipes.org

Viime vuonna tein tähän aikaan miedon, hienostuneen kurpitsakeiton - nyt on aika lisätä sekaan inkivääriä, limettiä, kookosmaitoa ja chiliä. Kurpitsa on jännä raaka-aine: sen koostumus on jotenkin jauhoinen (ja se on vähemmän makeaa kuin esimerkiksi bataatti), ja maustelin tätäkin keittoa itse hiukan lisää reseptin ohi.

Monesti mausteisten, erityisesti thai-henkisten keittojen kohdalla tuntuu, että jokin viimeistely puuttuu. En halua lisätä suolaa, mutta keitto maistuu tylsältä. Olen huomannut, että 1/2-1 ruokalusikallista valkoviinietikkaa antaa keittoon sen tarvittavan särmän. Lisäilen usein myös limettiä enemmän kuin ohjeessa sanotaan, ja vasta viimeiseksi suolaa tai kasvislientä, jos mikään ei auta.

Ohje on amerikkalaisesta bon appétit -lehdestä viime vuodelta.

Kauden pehmeä kookos-kurpitsakeitto

2 rkl rypsiöljyä 8 dl kurpitsanpalasia 1/2 tl mustia sinapinsiemeniä 8 currynlehteä (etnisistä kaupoista) 2 pientä punasipulia silputtuna 2 valkosipulinkynttä silputtuna 1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä 1/2 pieni, punainen, tuore chili pilkottuna, siemenet poistettuna 1 tl kurkumaa 1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa 1 tölkki kookosmaitoa (halutessasi vielä yksi, pieni tetra kookoskermaa) 2 dl pieneksi silputtua, tuoretta korianteria 1 rkl limetinmehua

Halutessasi: 1 rkl valkoviinietikkaa ja ohentamiseen 1 dl kasvislientä

Basmatiriisiä

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paahda kurpitsanpaloja noin puoli tuntia tai niin kauan, että ne ovat pehmenneet. Annan niiden jäähtyä hieman ja soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kuumenna sitten 2 rkl öljyä kattilassa. Lisää sinapinsiemenet ja currynlehdet: keittele, kunnes siemenet alkavat poksahdella ja lehdet "sihisevät". Lisää sitten sipulihakkelus, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota, kunnes sipulit ovat pehmenneet kunnolla, eli noin 4 minuuttia. Lisää chili, kurkuma ja jeera, paistele minuutti. Lisää kookosmaito (ja kookoskerma). Laske lämpötilaa matalalle lämmölle. Keitä, kunnes seos paksuuntuu hieman. Lisää kurpitsasose kattilaan. Lisää sekaan korianteri ja limetin mehu. Tarjoile basmatiriisin kera tai halutessasi keittona (jos jatkat vähän kasvisliemellä).

Jokaisessa itseään kunnioittavassa suomalaiskeittiössä on nyt kaalia. Meillä ei tosin ole, mutta oli viime viikonloppuna, kun tein amerikkalaista kaaliraastesalaattia eli coleslaw'ta vapaalla kädellä ilman reseptiä. Coleslaw'ta voi syödä rajattomia määriä - ja kastikkeitakin annetaan nyt luovalla kädellä kolme: majoneesinen, tulinen ja sitruunainen.

Koska olen laiska raastinrautojen käyttäjä, kuvan coleslaw'n porkkana- ja kaalisuikaleet ovat epäilyttävän leveitä. Tämä siksi, että söin herkkuni itse enkä ryhtynyt asiasta itselleni valittamaan. Klassikkoversiossa kaali pitäisi kuitenkin raastaa.

Ohjeet ovat Tried&True-keittokirjasta, jonka on koonnut American Women's Club Suomessa. Lisää kastiketta kaalin sekaan välillä maistellen. Peruscoleslaw koostuu siis raastetusta kaalista, raastetusta porkkanasta, halutessa raastetusta paprikasta tai omenasta ja kevätsipulista.

Tulinen coleslaw-kastike

1,8 dl majoneesia 0,6 dl siideriviinietikkaa 0,3 dl sokeria 1/2 rkl tabascoa 1 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria

Sitruunainen coleslaw-kastike

0,3 dl rypsiöljyä 0,3 dl viinietikkaa 0,6 dl ruokosokeria 1 tl suolaa 1 rkl appelsiinimehua 0,3 dl vastapuristettua sitruunamehua

Majoneesinen caleslaw-kastike (klassikko)

1,6 dl majoneesia 1 rkl sokeria 3 rkl viinietikkaa 1 tl suolaa

Aurinkolasit päähän: nyt tulee sellainen pastellipläjäys, että herkempi säikähtää.

Olin eilen Olivian päätoimittajan Niina Leinon kanssa ostamassa hänelle uusia keittokirjoja, ja mitä kävikään: minä kävelin ulos kahden keittokirjan kera. Yksi oli ravintola Farangin opus (siitä postailen myöhemmin) ja toinen Sara La Fountainen Intohimona Ruoka.

Aluksi kirjakaupassa näytti, että kirjan väritys ja taitto olivat hengästyttävän vilkkaat ja säläiset, mutta kun kutsuin sisäisen teinini esiin, homma alkoi näyttää hyvältä. Sitä paitsi olen aina pitänyt kovasti La Fountainen resepteistä: hänen ohjeiollaan ruuista tulee rustiikkisia, maukkaita ja hyviä.

No, kotona kirja jäi auki sivulta 102: Cupcakes. Niinpä meillä alkoi lauantaiaamun ratoksi keittiössä viuhua, kun jälkipolvi ryhtyi kavereineen leipomaan.

Siinä vaiheessa kun oli kuorruttamisen aika, oli pakko mennä mukaan: en ole koskaan jaksanut väkertää kuorrutuksia tai muita lastenkutsuilta tuttuja herkutuksia, mutta nyt taiteilija minussa(kin) pääsi esiin. Kuvan taideteos tosin ei ole minun kätösteni jälkiä...

Käväisi mielessä, että joskus voisi viedä tällaisia tuliaisena perheeseen, jossa on teinejä tai pienempiä lapsia. Entäs maku? Kuulemma hyvää mutta makeaa. Maistan omani vasta illalla.

Sara La Fountainen kuppikakut

12 kpl

100 g voita 1 dl sokeria 3 kananmunaa, huoneenlämpöisiä 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus: 200 g voita 50 g tuorejuustoa 4 1/2 dl tomusokeria 2 rkl kondensoitua maitoa tai kermaa 1 tl vanilja-aromia 2 tl sitruunamehua elintarvikevärejä

Koristeeksi nonparelleja ja karkkeja

Vatkaa isossa kulhossa kuohkeaksi voi ja sokeri. Lisää joukkoon yksitellen kananmunat. Lisää seuraavaksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita hyvin. ota esille muffinivuoat ja kaada taikinaa niihin hieman yli puolen välin. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä. Tee sillä aikaa kuorrutus. Vaahdota kulhossa voi ja tuorejuusto. Lisää joukkoon tomusokeri, kondensoitu maito tai kerma, vanilja-aromi ja sitruunamehu. Sekoita kuorrutus tasaiseksi massaksi. Jaa massa kulhoihin ja värjää haluamillasi elintarvikeväreillä. Koristele jäähtyneet muffinit kuorrutuksella ja nonparelleilla.

Espanja ja espanjan kieli on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta luvattoman kauan on siitä, kun olen viimeksi rakentanut espanjalaisen paellan. Tänään innostuin hakemaan ainekset yhtä Espanjan kansallisruokaa varten, johon olen kerran saanut teko-ohjeet kädestä pitäen luomutilan isännältä Gonzalolta Cinco Lunas -maatilalla.

Pakko myöntää, että valmistan harvoja ruokalajeja niin rennolla kädellä kuin paellaa. Heittelen aika rennosti raaka-aineet pataan luovassa järjestyksessä (vain äyriäiset pitää lisätä ihan lopussa) ja välillä laitan mustekalaa mukaan, välillä en. En tiedä, millä kasvissyöjä voisi korvata chorizo-makkaran. Minusta chorizo antaa paellaan sen ominaismaun ja öljyisyyden. Itse lisään sekaan myös Espanjasta ostamaani Especias para paella -mausteseoksen, jota ilmankin pärjää.

Päivällisellä oli tänään minä ja kuusi teini-ikäistä. Vannoin itselleni, että paella palaa aktiivisesti useammin ilahduttamaan ruokavieraita, koska se on niin hyvää, mausteista, konstailematonta ja kuitenkin juhlaruokaa.

Älyttömän hyvä paella

2 kanan rintafilettä 1 tl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 3 rkl oliiviöljyä 2 tomaattia 150 g chorizo-makkaraa 500 g simpukoita kuorineen 4 valkosipulin kynttä murskattuna 1 keltainen sipuli paloiteltuna 3 dl arborio-riisiä 1/2 tl kurkumaa 1/2 tl tulista paprikajauhetta 2 dl valkoviiniä 4-5 dl kanalientä 250 g (jätti)katkaravunpyrstöjä (mielellään raakoja) (halutessasi mustekalan renkaita) 1 vihreä paprika persiljapuntti 1 sitruuna

Kuumenna oliiviöljy kasarissa. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita muutaman minuutin ajan. Lisää kana ja paistele kypsäksi. Siirrä kasarin reunoille odottamaan. Lisää kuutioitu chorizo ja paistele muutama minuutti. Lisää pieneksi pilkottu, vihreä paprika ja paistele.

Lisää riisi ja paistele öljyssä käännellen pari minuuttia. Lisää suola ja pippuri, paprika ja kurkuma. Lisää kuutioiksi pilkotut tomaatit ja kääntele hyvin pannulla. Lisää kasariin viini ja hämmentele, kunnes neste on haihtunut. Lisää kanaliemi, nosta hiukan lämpöä niin, että neste kiehuu. Alenna sitten lämpöä ja lisää kana paellaan. Laita kansi päälle ja anna riisin hautua miedossa lämpötilassa noin 17 minuuttia.

Lisää simpukat, katkaravunpyrstöt (ja mustekalat) ja herneet ja kääntele parin minuutin ajan, kunnes äyräiset ovat kypsyneet. Ripottele päälle persiljaa. Tarkista maku. Leikkaa sitruunasta 1/3 ja purista paellan sekaan. Varaa tarjoilua varten sitruunalohkot jokaiselle syöjälle.

En kyllästy ikinä sashimi-tyylisiin alkupaloihin enkä cevicheen, joka on siis tuoretta kalaa tai äyriäisiä, joita kypsytetään hitaasti sitruunalla. Kuubalaishenkinen ceviche-ohje löytyi karibialaisesta keittokirjastani, joka on ollut hyvä ostos.

Söimme tyttärieni kanssa cevichet iltapalaksi hammastikuilla suoraan kulhosta, ja jossain vaiheessa lisäsimme ruokaan japanilaista soijaa sekaan.

"Vielä parempaa", sanoi nuorimmainen.

Ceviche Kuuba-tyyliin

250 g tuore lohifile, kuutioituna sentin palasiksi 1/2 pieni punasipuli 2 rkl tuoretta korianteria murskattuna tortilla-sipsejä

Kastike: 0,5 dl limettimehua 1 rkl rypsiöljyä 6 mintunlehteä murskattuna laakerinlehti ripaus suolaa

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä, laakeassa kulhossa. Lisää lohipalat kastikkeeseen marinoitumaan ja tarkista, että lohipalat ovat peittyneet marinadiin. Vuoraa kulho tuorekelmulla ja laita kulho jääkaappiin 2-3 tunniksi. Sekoittele lohipaloja aina välillä. Lisää sekaan ohueksi siivuttu punasipuli ja tuore korianteri ja tarjoa suolattujen tortilla-sipsien kera.

Käväisin pari kertaa Museokadun uudessa Anton&Anton-luomukaupassa, jossa oli myytävänä ruotsalaisen Renée Voltairen luomutuotteita. Niitä minä A&A:sta suosittelisin hankkimaan - jos jotain.

Mitä tehdä, kun verensokeri laskee kesken työpäivän eikä käsilaukussa ole mitään?

Vastaus: käsilaukussa pitäisi olla aina jotain. Eikä mitä tahansa jotain vaan reneevoltairen kaltaisia, terveellisiä, tamarisoijalla maustettuja, paahdettuja kurpitsansiemeniä (i-ha-nia) tai sitten kuivattuja omenalastuja, joita en koskaan aikaisemmin ole saanut rapeina ja jotenkin sitruunaisina. Kallista? Joo, mutta ei niitä tarvitsekaan ahmia kahmalokaupalla.

Tuttava vetäisi vähän aikaa sitten käsilaukustaan lastenruokapurkin, joka oli täytetty gojimarjoilla. Söimme niitä nälkäämme ja tuntui, että parempi se kuin voisilmäpullan nielaisu.

Nyt pitää enää ostaa se käsilaukku.

Pirkka-lehdestä löytämäni pataohje kiinnosti heti. Kauden luomukaalia, luomuporkkanoita ja luomuperunoita kasarissa luomumakkaran tai soijanakkien kera? Kyllä. Ihaninta tässä pataruuassa on se, että koska mausteet ovat miedot, jokaisen porkkananpalasen ja perunan oma, hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa. Kun tänään sunnuntaina söin tätä toisena päivänä pitkän kävelylenkin päätteeksi, mietin miten hyvän arkiruuan saan tästä faileihini.

Syksyinen ja luomuinen kaali-makkarapata

500 g perunoita 4 luomuporkkanaa 1-2 luomusipulia 2 rkl rypsiöljyä 4 dl vettä 2 lehtisellerin vartta 1 laakerinlehti 3/4 tl suolaa 5 maustepippuria 2 tl meiramia noin 300 g valkokaalia 1-2 omenaa 400 g luomumakkaraa tai soijanakkeja persiljaa

Kuori ja lohko perunat, porkkanat ja sipulit. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa. Kuullota kasvikset öljyssä. Kaada pataan vesi ja kuumenna. Viipaloi sellerinvarret ja lisää pataan. Mausta pata laakerinlehdellä, suolalla, pippureilla ja meiramilla. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Suikaloi kaali ja kuutioi omenat. Lisää ne pataan. Keitä edelleen 5 minuuttia. Kuutioi makkarat tai soijanakit ja ruskista kevyesti paistinpannussa. Lisää makkarat pataan ja kiehauta. Tarkista kasvisten kypsyys. Ripottele padan pinnalle reilusti hienonnettua persiljaa tai haluamiaisi, tuoreita yrttejä.

Tämä kakku on helppo ja nopea tehdä ja saa ideansa omenan ja "porkkanakakkumaisen" Philadelphia-kuorrutteen yhdistelmästä. Jos olet jo kyllästynyt perusomenapiirakan tekemiseen, kokeile tätä. Jos haluat, voit ryydittää kakkua muillakin mausteilla, kuten kardemummalla, inkiväärillä tai murskatulla neilikalla. Kuorrutteeseen voit lurauttaa myös hiukan vaahterasiirappia, kuten kuvan kakussa on tehty (tässä omenat on lohkottu, ei raastettu).

Philadelphia-omenakakku

150 g huoneenlämpöistä voita 2 1/4 dl sokeria 2 tl kanelia 3 munaa 3 dl omenaraastetta 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrute: 200 g Philadelphia-juustoa 1 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1 tl sitruunamehua

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori ja raasta omenat. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kaneli ja yksi muna kerrallaan, koko ajan vatkaten. Lisää omenaraaste ja sen jälkeen jauhot, joihin olet yhdistänyt leivinjauheen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se kevyesti. Lisää taikina vuokaan ja paista uunissa 30-40 minuuttia. Kun kakku on viilentynyt, kumoa se alustalle tai voit myös kuorruttaa sen suoraan vuoassa. Kun kakku on jäähtynyt, tee kuorrute. Sekoita kulhossa Philadelphia-juusto, tomusokeri ja vaniljasokeri ja lisää sitruunamehu.

Reseptistä kiitos kuuluu Paulalle Espooseen - taisi olla 1990-luvun puoliväliä... Kuva: Eggs on Sunday.