Kun elokuu saapuu, minun tehtäväni on tehdä perinteistä kantarellimuhennosta isolle porukalle mökillä. Perinteisellä eli old-schoolilla tarkoitan sitä, että muhennokseen ei saa laittaa esimerkiksi fenkolia, yrttejä tai mitään "jännää twistiä". Olen tehnyt kantarellimuhennosta lapsesta asti äidin reseptillä, ja hänellä oli tapana pilkkoa kantarellit aika pieniksi kuutioiksi. Edesmennyt anoppini taas laittoi kantarellit kastikkeeseen joskus jopa kokonaisina, ja järkytyksestä toivuttuani totesin, että pienet, kokonaiset kantarellit ovat muhennoksessa mainiot. Tämä pysyköön luokkakuntakysymyksenä.



Vanhanajan kantarellimuhennos

1-2 rkl voita
300 g tuoreita kantarelleja
2 dl luomukermaa
2 kevätsipulia pieneksi silputtuna
1 kasvis- tai lihaliemikuutio
1/2-1 rkl vehnäjauhoja suurustamiseen
hyppysellinen suolaa ja valkopippuria

Puhdista kantarellit roskista. Sulata voi kasarissa. Lisää voin sekaan silputtu kevätsipuli ja sekoittele, kunnes sipulit ovat läpinäkyviä. Paloittele kantarellit haluamasi kokoisiksi ja lisää sipulin sekaan. Lisää kasariin myös murustamasi liemikuutio ja sekoita. Kun kantarellit alkavat paistua, niistä haihtuu nestettä. Anna nesteen haihtua pois ja lisää kerma. Sekoita. Anna kastikkeen porista. Lisää hyppysellinen valkopippuria. Maista. Jos siltä tuntuu, lisää hiukan sormisuolaa. Muhennos saa olla koostumukseltaan paksuhkoa, joten lisää sekaan ripotellen vehnäjauhoja tai sekoita sitä pieneen tilkkaan vettä ja lisää kasariin. Anna muhennoksen vielä pulputtaa kasarissa miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Hämmentele, ettei se pala pohjaan. Tarjoa kasvisten, lihan tai kalan kera.

Miten voi olla, että pullapitkoa tulee syötyä tuskin koskaan, mutta maidossa kastettu ja voissa paistettu pullapitkon pala lähes räjäyttää tajunnan? 

 



Köyhät ritarit ovat nostalginen jälkiruoka niiltä ajoilta, kun kukaan ei vielä napissut valkoisista jauhoista ja sokerista. Perinneruuan ja hyvän makuelämyksen nimissä meillä siis siivutettiin yhtenä iltana pullapitko, kastettiin palat maidossa, paistettiin voissa kunnolla ruskeaksi ja tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Suomalaista, turisteille tarjottavaa perinneruokaa parhaimmillaan, sanon minä (lautasvalinta meni tosin hiukan pieleen...).

 

"Apua, en uskaltaisi tehdä hilloa itse", tekstasi ystävä. Kun luet tämän, tajuat, että uskallat kyllä. Se on täydellisen helppoa ja ymmärtääkseni paljon helpompaa kuin esimerkiksi mehujen tekeminen, johon en ole vielä ainakaan ryhtynyt. Mehumaijameininkiin tarvitaan enemmän hardcore-ruuanlaittokykyä kuin minulla on tarjota.

Näin se menee. Ostat viiden kilon satsin mansikoita, kaksi hillosokeripakettia, kaksi sitruunaa ja 6-10 tyhjää purkkia, joihin voit säilöä hillosi. Säästät 1/5 mansikoista popsimiseen ja käytät neljä kiloa. Poistat kannat mansikoista ja raastat lautaselle kahden sitruunan kuoret. Laitat 4 kg mansikoita isoon kattilaan (itse en paloittele niitä). Lisäät joukkoon 2 dl vettä ja kiehautat, kunnes nousee vesihöyryä. Lasket levyn lämpötilaa hieman. Lisäät sekaan 2 kg hillosokeria ja alat hämmentää. Lisäät sitruunan kuoret pikkuhiljaa ja halutessasi vielä yhden sitruunan mehun. Maistelet välillä, ettei tule liian kirpeää.

Mansikkahilloa keitetään noin 10 minuuttia. Keitellessä pinnalle alkaa nousta vaahtoa, jonka nostelet isolla lusikalla pois. Lopuksi voit surrauttaa hillon sauvasekoittimella sileäksi, jos et halua mansikoita tai mansikanpalasia hilloon. Tässä vaiheessa hillo ei ole vielä niin paksua kuin valmiina, sillä hyytymiseen menee vuorokausi.

Anna hillon vetäytyä 20 minuuttia. Huuhtele purkit tulikuumalla vedellä ja täytä ne sen jälkeen hillolla. Jätä noin sentti kannen ja yläpinnan väliin. Laita purkit viileään ja nauti syksyn mittaan.

 

Ajoimme kälyni kanssa tänään täydellisessä, pilvisessä säässä Paraisten Attuun poimimaan mustikoita. Edellisestä kerrasta olikin parisenkymmentä vuotta. Siis minulla. Kädessäni oli maitotonkka, jolla hain pikkutyttönä maitoa mökin lähellä olevasta navetasta. Sen löysin isän kotoa muutama kuukausi sitten. Kylläpä metsässä oli rauhoittavaa kävellä.



Mustikat olivat täydellisiä. Koska ne ovat juuri kypsyneet, niiden väri ei ollut mustansininen vaan jännä petrolinsininen. Koostumus tuntui lähes täydellisen kiinteältä. Mukaan lähti kolmisen litraa mustikoita, joista tein kaurapohjaan mustikkapiirakan. Tämä on ohje, josta perheeni pitää eniten. Voit halutessasi lisätä taikinaan hiukan leseitä, mantelimurskaa tai kookoshiutaleita. Tässä piirakka on menossa uuniin:

 





Kaurataikina mustikkapiirakalle

175 g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl fariinisokeria
1 dl ruokosokeria
1,5 dl kaurahiutaleita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja sekoita siihen vehnäjauhot, sokeri ja kaurahiutaleet. Painele 3/4 taikinasta piirasvuokaan (säästä loput 1/4 lopullisen piirakan paistamiseen, jolloin murut ripotellaan mustikoiden päälle). Painele taikinareunat foliosuikaleilla kiinni piirakkavuvuokaan, jotta reunat eivät lähde valumaan reunoilta pois uunissa.
Paista noin kymmenen minuuttia ja ota pohja pois uunista.

Täyte

Lisää esipaistetulle pohjalle 300 g tuoreita mustikoita. Ripottele päälle hiukan sokeria. Lisää säästämäsi 1/4 taikinaa ja murustele mustikoiden päälle. Paista mustikkapiirakkaa uunissa 25 minuuttia ja tarjoile jäätelön tai kermavaahdon kera.

Teimme karibialaisen illallisen mökillä, ja mietin, mitä rakentaisi uunivihannesten sijasta aika raskaan (mutta herkullisen) pääruuan lisäksi. Törmäsin ideaan, jossa salaattisikurille nostetaan chilistä, cheviche-tyyppistä katkarapuherkkua. Koska se rakentuu kasviksista, vihanneksista ja katkaravuista, lopputulos on kevyt ja raikas (pääruokana oli grillattua jerk-kanaa ja kookosmaidossa ja sitruunassa keitettyä riisiä).

Salaattisikurin sijasta voit käyttää myös romaine-salaattia tai varhaiskaalia.

 



Aasialaiset katkarapuveneet

pari salaattisikuria
300 g katkarapuja
1 dl sitruunan tai limetin mehua
5 rkl oliviöljyä
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna (halutessa myös siivutettuja retiisejä)
1 rkl tuoretta valkosipulia raastettuna
1 hienonnettu, keskivahva chili
pieni, vihreä paprika kuutioina
1 hienonnettu punasipuli

nippu korianteria
suolaa ja pippuria myllystä
reilu hyppysellinen sokeria
1 sitruunan raastettu kuori

Laita katkaravut kulhoon. Kaada päälle sitruunan tai limetin mehu ja anna maustua jääkaapissa 2-3 tuntia. Sekoita oliiviöljyn joukkoon valkosipuli, inkivääri ja chili. Lisää paprikat ja sipuli. Ota osa korianterista syrjään ja sekoita lput salsaan. Mausta suolalla, pippurilla, sokerilla ja sitruunankuorella. Anna maustua kylmässä.
Sekoita katkaravut ja salsa juuri ennen tarjoilua. Asettele salaattisikurin lehdille salsaa ja koristele korianterilla.

Päätin muutama päivä sitten ilahduttaa itseäni valmislounaalla ja löysin kaupasta coleslaw-tyyppisen boksin, jonka kannessa luki isolla Fresh ja Emännän salaatti.



Ei se nyt kyllä ihan toiminut toivotulla tavalla. Onko se ihmekään? Jos miettii, miten lyhyen aikaa itse suikaloitu porkkana tai kaali pysyy rapeana tai hyvänä, ei voi toivoa, että muovilaatikossa tarjoiltu raaste olisi enää koostumukseltaan primaa päivien päästä. Parasta ennen -aikajakso ei nimittäin ollut tunteja vaan päiviä.

Toisekseen heittelin sekaan valkoista balsamicoa, kun tuntui, että makukin jotenkin oli pliisu. Ei auttanut, että siirsi raasteen omalle lautaselle, sillä ulkonäkö ei korvaa maun tai koostumuksen puutteita. Tällä kertaa terveellisen vaihtoehdon valitseminen ei tuottanut tulosta.



Niinpä päätin taas käyttää omia käsiäni ja pilkoin raikkaan hedelmäsalaatin. Kerran yksi viisas sanoi minulle, että hän yrittää aina pitää tällaisen kulhon keskellä jääkaappia, jotta tulisi syötyä hedelmiä eikä suklaata, sipsejä ja karkkeja.



Kuten arvata saattaa, maku ja koostumus olivat kohdallaan.

Joka vuosi heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lähdemme veneellä Högsåran saarelle juhlistamaan miehen synttäreitä ja syömään Farm0rs café -nimiseen kahvilaravintolaan. Alussa se oli pieni kahvila, jonka vetonaulana toimi mutakakku. Sen päälle sai kunnollisen kermavaahtovuoren. Niin tänäkin vuonna.



Olin myös alusta asti vaikuttunut siitä, kuinka salaateissa oli syötäviä kukkia ja mansikoita. Nykyään Farmors caféssa tarjoillaan 28 euron hintainen buffettilounas, jota ainakin tänä vuonna oli syömässä pihan täydeltä ihmisiä (kuvassa pöytämme).



Lounaaseen kuuluu erilaisia kalavaihtoehtoja, lämmintä ruokaa, surf'n turf -tyyppisesti myös nakkeja ja lihapullia lapsille, paahtopaistia ja taisi olla kanaakin, uusia perunoita, bulgurtyyppistä lisuketta, sitä ihanaa salaattia siemenineen ja krutongeineen sekä tietysti kauden parhaita kasviksia tuoreina ja lämmitettyinä. Lounaaseen kuuluu myös juustopöytä ja kahvi, joten 28 euroa tulee määrällisesti ja laadullisesti nopeasti katetuksi.



Yritin katsoa buffettia sillä silmällä, mitä voisi varastaa omiin kesätarjoiluihimme.





Tulin siihen tulokseen, että yksittäisiä ruokalajeja on turha ehdotella. Ihanuus onkin siinä, että kaikkea hyvää on tarjolla niin paljon - ja se tekee tänäkin päivänä vielä säväyksen. Kun on montaa sorttia!





Saarelle pääsee myös yhteyslautalla Taalintehtaalta Kemiöstä. Matka kestää tunnin verran.

Ihanaa, sanoivat aikuiset.

Yäk, totesivat teini-ikäiset ennen maistamista.

Tarjolla aamiaiseksi oli uunissa haudutettua ohrapuuroa, jota syön mieluiten hillon kanssa. Ohrapuurohan on joissakin helsinkiläisissä hotelleissa oikea sisäänvetotuote, jolla mainostetaan aamupaloja. Olen tehnyt joskus koko yön uunissa haudutettavaa versiota, mutta tämä puuro valmistui 1,5 tunnissa. Syy siihen, etteivät teini pidä siitä, on ohrasuurimoiden koostumus: puurostahan ei tule aivan silkkistä kuten esimerkiksi mannapuurosta (eikä tarvitsekaan). Sain inspiraation Tertin kartanosta, josta kyseiset suurimot ostin. Tertin kartanossa puuro tehdään pelkkään kermaa, mikä oli hiukan liikaa minulle. Tein puuron kulutusmaitoon.



Pehmeä ohrapuuro neljälle

3 dl vettä
1,5 dl ohrasuurimoita
6,5 dl kulutusmaitoa tai kermaa
1,5 tl suolaa

Keitä suurimoita vedessä noin 20 minuuttia. Lisää maito (tai kerma) ja suola. Lisää seos voideltuun uunivuokaan ja hauduta 185-asteisessa uunissa noin tunti. Nauti sellaisenaan, kanelin ja sokerin tai hillon kera.

Kädessäni on jo hiukan ruttuinen, kertaalleen kastunut ja kymmeneen kertaan luettu Helsingin Sanomien D-osio torstailta, 3. kesäkuuta 2010. Sinä torstaina toimittaja Jarmo Toivanen kirjoitti lämpimästi kotitekoisesta vaaleasta leivästä, joka valmistetaan juuresta ja joka valmistuu kuudentena päivänä.

Kyllä, viikko siihen meni. Sai mennäkin, mihinkäs tässä on kiire.



Tiesin jo artikkelin puolessa välissä, että tulisin kokeilemaan leipäreseptiä. Toivanen esitteli minulle uutuuden eli sen, että vaalean leivän juureen voi laittaa hedelmää, kuten Etelä-Euroopassa on tehty iät ja ajat. Viinirypäleet ja omenaraasteet parantavat juuren käymistä. Toivanen opasti myös artikkelissaan, miten leivän kuoresta saadaan rapea: alussa kuuma uuni, kunnon vesisuihkutus perään samoin kuin silloin, kun leipä otetaan uunista ulos.

Lähdin halpistavarataloon ostamaan suljettavaa purkkia taikinaa varten, ostin sen omenan, varasin jauhot ja luin reseptin ohjeet millintarkasti. Netistä piti käydä vain tarkistamassa mitä grammoina annetut suolamitat ovat teelusikallisina. Etukäteen tiedoksi, että 2 grammaa suolaa on 1/3 tl. Kun reseptissä luki hiiva, oletin sen olevan perinteistä hiivaa, ei kuivahiivaa. Tein juuren, juuren "kohennuksen", esitaikinan, varsinaisen taikinan ja lopullisen kohotuksen.



Suosittelen tämän hitaan leipäohjeen kokeilemista lämpimästi, koska ilman juurta ei leipään saa sellaista sitkoa, jollainen tälle leivälle tuli. Leivästä tulee myös hyvää. Ironista kyllä: kun Toivanen varoitteli alkuperäisen reseptin suolamäärästä ja kuuliaana leipurina lähes puolitin sen, perhe huomautti heti, että suolaa olisi saanut olla vähän lisää.

Minulla ei ollut mökillä leipävuokia eikä oikein sopivaa astiaa missä nostattaa, joten harmittavasti leivät joutuivat kohoamaan viimeisen nostatuksen jääkaapissa (16 tuntia!) myös vähän sivusuuntaan. Nykyään pääsen tällaisista harmituksista kuitenkin yli ihan nopeasti muutamassa päivässä.

Ensimmäisellä leipomiskerralla minusta tuntui, että puuhastelua todella riitti, mutta luulen, että rutiinin myötä homma alkaisi kulkea helposti ja nopeasti. En tosin tiedä, kuinka monella on niin iso jääkaappi, että sinne mahtuu neljä leipää kohoamaan puoleksi vuorokaudeksi. Kaupungissa se ei meillä onnistuisi.

Nostatusvaiheesta sanoisin, että nostatin leivät jääkaapissa siinä astiassa, jossa paistoin ne uunissakin, jotta en enää joutunut koskemaan niitä käsin tai siirtämään. Sirottelin myös hiukan vehnäjauhoja leivän pinnalle, jotta niiden päälle laitettu liina ei tartu taikinaan kiinni.

Toivasen leipäohje on alun perin Jad Hedhin kirjasta Mestarileipurin leipäkirja (WSOY). Jos joku teistä innostuu nyt viikon hyväntuuliseen leipäpuuhasteluun, artikkeli ja resepti löytyvät täältä.



Ps. Muutama päivä Hesarin jutun jälkeen joku ihmetteli saman lehden mielipidesivulla, miksi ihmisiä "pelotellaan" tällaisilla resepteillä, koska leivän tekemiseen ei tarvitse mennä kuutta päivää. Ei siitä ole kysymys. Lehdet ja kirjat ovat pullollaan nopeammin valmistuvien leipien reseptejä, mutta kuuden päivän leipäreseptejä ei juuri ole näkynyt.

Mökin etupihallamme kasvaa metsämansikkameri. Kiirehdin tänään Helsingistä tänne, jotta voin kerätä ne kaikki... Kun metsämansikat kypsyvät, nautimme perinteisestä sokerikakusta, joka koristellaan metsämansikoilla ja jonka väliin tulee kivihedelmää, ehkä banaania, toisinaan mangopilttiä ja hyvää hilloa. Kostuttamisen suhteen meillä noudatetaan linjaa ei-kostuteta-lähes-ollenkaan.

Jos jollain ei ole vielä takuuvarmaa sokerikakkupohjan ohjetta, se tulee tässä.



Takuuvarma kakkupohja

Tarvitset 3 yhtä suurta lasia
4 munaa
vehnäjauhoja
leivinjauhetta
sokeria
perunajauhoja
voita
korppujauhoja
3 dl vispikermaa vaahdotettuna

Laita ensimmäiseen lasiin neljä munaa. Laita toiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin ensimmäisessä lasissa on munia. Laita kolmanteen lasiin puolet perunajauhoa ja puolet vehnäjauhoja niin, että määrä on yhtä paljon kuin ensimmäisessä ja toisessa lasissa. Laita vielä jauholasiin 1,5 tl leivinjauhetta ja sekoita hyvin.
Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmis, kun voit tehdä vaahdolla s-kirjaimen sen pintaan. Sirottele sekaan jauhot ja hämmennä puukauhalla - ei sähkövatkaimella. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. Lisää taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Mittaa tikulla, että kakku on kypsä. Tiedät sen siitä, ettei tikkuun tartu enää taikinaa.
Huom! Älä avaa uuninluukkua ensimmäisten 15 minuutin aikana, muuten kakku voi lätsähtää.
Kun kakku on hiukan viilentynyt, puolita se isolla veitsellä, laita haluamasi täyte väliin ja nosta kansi päälle. Koristele kakku vispikermalla ja metsämansikoilla.