Tartuin Kajsa Ingemarssonin uuteen romaaniin valmiina halveksimaan sitä. Huomasin nopeasti olevani väärässä. Tästä uhkaa tulla tapa.

Kajsa Ingemarsson: Vettä vain. Otava, 2010. 510 sivua.

Ei Vettä vain nyt mikään Perunankuoripaistos ole, mutta kelpo viihdepläjäys kyllä. Se kertoo Stella Fribergistä, joka kirjoittaa menestyksekkään dekkarisarjan kymmenettä ja viimeistä osaa, seurustelee kuuman Fredrikin kanssa, ajaa ylinopeutta Lexuksella ja asuu upeassa jättihuoneistossa Tukholman Östermalmilla. Sitten kylpyhuoneeseen tulee vesivahinko.

Ingemarsson kuljettaa tarinaa mainiosti. Hän on sillä tavalla taitava kirjoittaja, että näyttää asiat kertomisen sijasta. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että sen sijaan että kertoisi Stellan rakastavan luksusta hän näyttää tämän pukeutuvan Pradaan ja Miu Miuhun. Hienostuneempana se on sitä, että hän näyttää, miten Stella tapaa entisen ystävänsä Lillemorin ja jää kiinni valheesta sen sijaan että kertoisi Stellan valehtelevan entisestä ystävästään.

Pidin myös siitä, miten Ingemarsson rakentaa ihmisensä. Stella on yhtä aikaa todella ärsyttävä ja rakastettava, ja jopa Stellan suhde kylmäkiskoisiin vanhempiinsa tuntuu jotenkin uskottavalta.

Toki Vettä vain -kirjassa on paljon kritisoitavaa. Lopputulos on juuri se, jonka sen ajatteleekin olevan, ja välillä tekstissä kyyneleet vierivät poskille ja muuta kliseistä. Ja tietysti kaikki alkuasetelmasta lähtien on saippuaa.

Luin kirjan kuitenkin oikein mielelläni, melkeinpä ahmien. Viimeistään kesälomalla pitänee tsekata Ingemarssonin aiemmat suomennokset.

Suositus: Hänelle, joka korvaa päivällisen voileivillä eikä pidä sitä uhrauksena.

Tulkoon nyt tämäkin pimeä ennakkoluulo päivänvaloon: en pidä ranskalaisista, useimmiten en edes ranskalaisista kirjoista. Niissä on liikaa koristeellisia lauseita, liikaa muotoa sisällön kustannuksella ja liikaa filosofointia. Pitkä juoksu oli poikkeus, samoin Isi, mihin mennään?

Joel Haahtelan Katoamispiste ei ole.

Joel Haahtela: Katoamispiste. Otava, 2010. 160 sivua.

Nyt joku voi tietysti saivarrella siitä, että Haahtela on suomalainen ja kirjoittaa suomeksi. Minä sanon että pah! silkkaa pintaa! Haahtela on ehdottomasti ranskalainen kirjailija.

Vai mitä sanotte tästä: Mieslääkäri törmää kadulla ranskalaiseen Magda Roux'hun, joka etsii kadonnutta puolisoaan Suomesta. Apuna hänellä on Raija Siekkisen romaanin ranskannos. Mies päättää auttaa naista. Sitten nainen katoaa, mutta mies jatkaa tämän puolison ja Raija Siekkisen etsimistä matkakodeista ja nuhruisista hotelleista eri puolilta Suomea. Loppunäytös tapahtuu Nizzassa.

Nizzaa edeltää epämääräinen haahuilu, pitkien lauseiden virta, puolipisteiden liikakäyttö ja vihjailu siitä, mitä ehkä on tapahtunut. Otavan infotilaisuudessa Haahtela sanoi yrittäneensä etsiä kohtaa, jossa Raija Siekkinen tavallaan katosi itseltäänkin. Hän arveli sen myös löytäneensä. Minä en siinä onnistunut.

Luulen, että Haahtelan kirja putoaa täysillä lukijaan, joka arvostaa sitä, ettei hänelle sanota suoraan. Minä en ole sellainen, vaikka toivoisin olevani.

Mutta jopa minä pystyn arvostamaan Haahtelan lauseita, sellaisia kuin tämä: "Tasapainoilin jalkakäytävän reunalla kuin olisin keinunut kahden maailman välillä; niin kuin kaikki suunnat olisivat olleet mahdollisia, mutta minä vain en osaisi päättää haluaisinko kohti jotain vai jostain pois."

Suositus: Hänelle, jonka mielestä ranskalainen palvelu on persoonallista.

No niin, taas se tuli todistettua: Kirjasiepon lukijat ovat fiksumpia kuin sen kirjoittaja. Pipsa suositteli itsekkäitä sikoja itsemurhapupujen sijasta, ja kun vähän pengoin kirjakasojani, löysin Huonosti käyttäytyvät siat uutuuspinosta. Se oli hautautunut sinne varmaan siksi, että luulin sitä pikasilmäyksellä lastenkirjaksi (joo, martinilasin olisi tietysti pitänyt vihjata toista).

Andy Riley: Huonosti käyttäytyvät siat. Ajatus Kirjat 2010.

Olihan se hauska. Meillä kotona mies odottaa kiihkeästi lauantaita ja F1-kauden alkua (huokaus), joten minua nauratti erityisesti tämä:



Mutta pupujen itsemurhakirja on kyllä kauniimpi.

Suositus: Hänelle, jonka ympärillä käyttäydytään huonosti.

Saari63 suositteli Mallory's Oracle -dekkaria, jonka varasin kirjastosta ja luin vihdoin viikonloppuna. En ole yhtä ihastunut kuin Saari63, vaikka jonkin verran tykkäsinkin.

Carol O'Connell: Mallory's Oracle. G.P. Putnam's Sons, 1994. 286 sivua.

Tai ehkä pitäisi sanoa viihdyin. En nimittäin erityisesti pitänyt kirjan päähenkilöstä, häikäisevän kauniista ja uskomattoman älykkäästä Kathleen Mallorystä. Minusta hän oli aika yksiulotteinen, melkoisen epämiellyttävä ja hitusen ikävystyttävä värikkäästä taustastaan huolimatta.

Enkä muuten oikein tajunnut, miksi suunnilleen kaikki kirjan miehet olivat rakastuneita häneen: ei kai siihen pelkkä ulkonäkö riitä?

Mallory's Oracle kertoo siis Mallorystä,  joka on tietokoneisiin erikoistunut poliisi. Kirja alkaa, kun Malloryn adoptioisä, poliisi hänkin, löytyy murhattuna. Louis Markowitz oli kuollessaan vanhoja naisia teurastavan sarjamurhaajan jäljillä. Mallory joutuu virkavapaalle ja alkaa tutkia isänsä murhaa itsekseen häikäisevän älykkään ja uskomattoman isonenäisen Charles Butlerin kanssa.

Carol O'Connell esittää lukijalle värikästä väkeä. Epäiltyjen ja mahdollisten uhrien joukossa on sisäpiirikauppoja tekeviä valkohapsirouvia, selvännäkijöitä ja jos jonkin sortin friikkejä. Minusta kiinnostavinta kirjassa olivat Gramercy Parkin vanhat rouvat, jotka ostelivat osakkeita ja jännittivät, kenet sarjamurhaaja listii seuraavaksi.

Pidin myös O'Connellin tavasta aloittaa kirjoittaminen keskeltä, ei alusta. Aivot oli pakko pitää käynnissä muutenkin kuin englannin kielen takia. Siksi luulen, että luen vielä toisen Kathleen Mallory -sarjan kirjan ja toivon, että päähenkilö vähän lihavoituu. Siis kuvaannollisesti.

Suositus: Hänelle, jota kiinnostavat ratikassa itsekseen höpöttävät.

Syyskuussa saadaan taas lukea Harjunpäätä. Olen semi-innoissani siitä, että Matti Yrjänä Joensuu kirjoittaa jälleen. Edellisestä Harjunpäästä onkin vierähtänyt jo seitsemän vuotta. Muistaakseni Pahan pappi oli kelpo kirja – vai haiskahtiko se vähän yhteiskunta on mätä -saarnalta? En muista. Muistavatko muut?